3. lokakuuta 2015

Kanaa Marsala-mascarpone-sinappikastikeeessa



Jääkaapin alimmalle hyllylle on kertynyt, ihme kyllä, useita alkoholipitoisia juomia sisältäviä pulloja. Ne eivät ole jääneet silmittömän bilettämisen jäljiltä, vaan niitä on käytetty erilaisten reseptien raaka-aineina. Yleensä reseptiin lorautetaan näitä jaloja juomia vain sormustimellinen ja niin loput 730 millilitraa joudutaan säilömään viileäkaapin perälle. Sinne ne jäävät odottamaan orpona seuraavaa käyttökertaa, eli käytännössä unohtuvat kunnes niiden parasta ennen päivämäärä on aikaa sitten mennyt.

Jos jääkaapista löytyy marsalaviinipullo, saa sen sisältöä hävitettyä tähän kastikkeeseen jopa puolentoista desin verran. Ja itseasiassa tätä ruokaa varten kannattaa se pullo ostaa ihan varta vasten. Marsalan, dijon-sinapin ja mascarponen liitto on taivaallinen. Soossin voi tarjota vaikkapa fettucine-pastan kera, mutta kun minä en niin kauhiasti pidä kermaisista kastikkeista pastani joukossa, nautin tämän herkun uunissa paahdettujen rosmariiniperunoiden kanssa.

Lopun pullon voi käyttää vaikka naudanliharullien, zabaglionen, tai marsalaporkkanoiden tekemiseen. Tai voihan joku käyttää näitä ihan sellaisenaan juomallakin.


Kanaa Marsala-mascarpone-sinappikastikkeessa



  • 600 g broilerin luuttomia reisileikkeitä
  • suolaa ja mustapippuria
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl voita
  • iso sipuli
  • 200 g siitakesieniä
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 ½ dl Marsala-viiniä
  • 200g Mascarponea
  • 2 rkl dijon-sinappia
  • 2 rkl silolehtipersiljaa

Silppua sipuli, paloittele sienet ja hienonna valkosipuli.

Suolaa ja pippuroi kanaleikkeet. Lämmitä pannulla öljy ja ruskista siinä leikkeitä molemmin puolin yhteensä noin viiden minuutin ajan, kunnes broileri on lähes kypsää. Siirrä sivuun.

Sulata pannulla voi ja kuullota siinä sipulisilppua parin minuutin ajan. Lisää valkosipuli ja sienet ja kypsentele niitä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. 

Lisää lämpöä ja kaada joukkoon Marsala ja keitä kastiketta kokoon muutama minuutti. Sekoita joukkoon Mascarpone ja sinappi. 

Leikkaa kanaleikkeet sentin paksuisiksi viipaleiksi ja siirrä kastikkeeseen. Keitä vielä hetki, kunnes kana on kypsää. Silppua joukkoon persilja, tarkista suola ja tarjoa pastan tai uuniperunoiden kastikkeena.




2 kommenttia:

  1. Hienoa, ostin juuri marsalaputelin tänään kuhaa varten, tässä seuraava kohde! Nyt on muuten A-markettiin tullut takaisin puolikokoinen marsala, tuplaa mahdollisuuden saada käytettyä sen ruoanvalmistukseen :)

    VastaaPoista
  2. Meille on myös kuhaa luvassa, nyt on ainakin selvää mitä siitä tehdään... Pellegrinon marsala on hieman makeampaa, mutta jospa sitä taittaisi enemmän kalaliemellä.

    VastaaPoista