28. helmikuuta 2015

Wonton-nyytit possusta ja katkaravuista



Wonton-nyyttien kokeilemiseen saimme lopullisen sysäyksen viime ravintolapäivänä, kun kylmässä pyöräkellarissa saimme nauttia herkullisia dumplingseja maukkaan dippikastikkeen kera. Edes suomalaisen katuruokakulttuurin leviämisen suurin hidaste, 15 astetta pakkasta, ei estänyt ahdasta ja kylmää take-away-ravintolaa täyttymästä nälkäisistä asiakkaista. Keittiössä taisi olla käytössä vain yksi höyrytyskori, joten kolmen nyytin annosta sai odottaa jonon loppupäässä jopa tunnin. Kukaan asiakkaista ei kuitenkaan hermostunut, joten lämmittävän mausteinen eväs sopi tällaiseen pakkaspäivään kuin porkkana lumiukon päähän.

Wonton-nyytit voidaan kypsentää keittämällä, paistamalla tai höryttämällä. Höyryttäminen on näistä hellävaraisin tapa, joten ensikertalaisen hieman epätasalaatuiset nyytit pysyvät näin helpommin kasassa. Täytteen lihat ovat raakoja, mutta vajaan kymmenen minuutin höyrytys höyrytyskorissa riittää kypsentämään täytteen hyvin. 

Nyyttien taittelemiseen löytyy loputtomasti variaatioita. Me muotoilimme nyytit vähän tortellinien tyyliin. Ensin neliöt taitetaan kolmioiksi ja sitten kaksi nurkkaa pyöräytetään toisiinsa kiinni. Nyyteistä kannattaa puristaa taitellessa ilmat pois ja liimata saumat joko vedellä tai muna-vesiseoksella. Näin ne pysyvät kasassa olipa kypsennysmetodi mikä tahansa.

Täytteeseen lisäsin hieman kotoperäisiä (on taas Australian Masterchefiä katsottu) aineksia, jotka mielestäni sopivat nyyttien luonteeseen täydellisesti. Varsinkin lehtikaalin rapeus muokkasi rakennetta kivasti.


Wonton-nyytit possusta ja katkaravuista


1 paketti (n. 30 kpl) neliömäisiä wonton-taikinakuoria (aasia-kaupat, pakaste)

Täyte
  • 250 g possun jauhelihaa
  • 150 g raakoja katkarapuja, kuorittuna, suolistettuna ja hienonnettuina
  • 3 kevätsipulin vartta, silputtuna
  • 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 3 cm pala inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
  • 1 dl kuivattuja suppilovahveroita
  • 4 lehtikaalin lehteä, ruodit poistettuina, silputtuina
Neste
  • ½ rkl tummaa soijakastiketta
  • ½ rkl kalakastiketta
  • ½ rkl miriniä
  • 1 tl seesamiöljyä
  • ½ tl jauhettua valkopippuria
  • ½ dl silputtuja korianterin lehtiä
Liima
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl vettä




Sulata wonton-kuoret pakkauksessaan huoneenlämmössä. Laita kuivatut sienet likoamaan puoleksi tunniksi pariin desiin vettä. Purista sienet kuiviksi ja silppua ne.

Sekoita täytteen aineet tasaiseksi massaksi. Yhdistä nesteet ja mausteet. Täyte ei saa olla liian löysää, joten tarkkaile massan koostumusta sekoittaessasi nestettä täytteeseen. Anna levätä hetki. Sekoita kananmuna ja vesi pienessä kulhossa.

Levitä noin 10 kpl wonton-kuoria paketista leivinpaperin päälle. Kun teet yhden höyrytyserän kerrallaan, eivät loput kuoret pääse niin helposti kuivumaan. Laita puoli ruokalusikallista täytettä taikinaneliöiden keskelle, voitele reunat muna-vesiseoksella ja taita kolmioiksi. Voitele kolmion kannan kärjet vastakkaisilta puolilta ja pyöräytä ne toistensa päällle.

Laita vokkipannuun tai kattilaan vettä niin, että vedenpinta ei kosketa koria kun asetat sen päälle. Kuumenna kiehuvaksi ja säädä lämpöä sopivan poreilun aikaan saamiseksi. Leikkaa höyrytyskoriin leivinpaperista pohjalle suoja ja pistele sitä haarukalla niin, että höyry pääsee läpi. Nosta nyytit koriin leivinpaperin päälle ja höyrytä kannen alla noin 8 minuuttia. Tarjoa heti dippikastikkeen kanssa.


Dippikastike wonton-nyyteille

  • 4 rkl vaaleaa soijakastiketta
  • 2 rkl tummaa soijakastiketta
  • 2 rkl miriniä
  • ½ rkl seesamiöljyä
  • 1 cm pala raastettua inkivääriä
  • 1 kevätsipulin varsi silputtuna
  • 1 punainen chili siemenineen viipaloituna

Sekoita kaikki sekaisin.




Biisisuositus: Elephant Stone - Knock You From Yr Mountain




6 kommenttia:

  1. Hyvän näköiset nyytit! Ajatus jostain dumplinkien kokeilusta on ollut pöytäpuheissa, tästähän voisi aloittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun tuumasta toimeen, yllättävän nopeata ja helppoa tämä dumplinkien vääntäminen kuitenkin oli.

      Poista
  2. Minä olen kerran kokeillut höyryttämistä, mutta nyytit tarttuivat paperiin kiusallisen tiukasti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasin pelätä tuota ongelmaa etukäteen, mutta kaikki kuitenkin meni hyvin ihan kuin siellä jossain länsirannikolla. Huhmare-blogissa taisivat ovelasti öljytä leivinpaperin tuon estämiseksi.

      Poista
  3. Nam mitä nyyttejä, herkullisen näköinen täyte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi kokeillaan niitä sinun momojasi. Kaali käy täytteeseen varmasti loistavasti ja jos energiaa riittää tehdään se taikinakin itse.

      Poista