27. tammikuuta 2014

Punajuuri-fenkoli-appelsiinisalaatti



Fenkolin ja appelsiinin harmoninen sointuvuus toisiinsa olikin jo tiedossamme, mutta ajattelimme ottaa mukaan vielä yhden maun, jonka arvelimme sopivan tähän herkkään yhdistelmään - punajuuren. Maut nivoutuivatkin hienosti yhteen, ja kokeilustamme syntyi seuraava sanahirviösalaatti. Salaatti koristellaan lopuksi vielä granaattiomenan siemenillä, varsinaista superfoodia siis!

Punajuuri-fenkoli-appelsiinisalaatti

  • 2 isoa punajuurta
  • 1 fenkoli
  • 2 appelsiiniä
  • hunajaa
  • oliiviöljyä
  • ½ appelsiinin mehu
  • ½ granaattiomenan siemenet
  • suolaa ja mustapippuria

Kuori punajuuret ja laita ne kokonaisena uunivuokaan. Valuta pinnalle hunajaa ja oliiviöljyä. Kypsennä uunissa 180 asteessa noin tunti tai kunnes ne ovat kypsiä. Anna jäähtyä ja viipaloi ohuiksi siivuiksi.

Tee fenkolille marinadi sekoittamalla kulhossa appelsiinin mehu ja oliiviöljy, mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa fenkolit ohuiksi viipaleiksi ja anna marinoitua kulhossa hetki. Nylje appelsiinit ja leikkaa nekin ohuiksi, kalvottomiksi siivuiksi. Pamauta puolikkaasta granaattiomenasta pöytää vasten siemenet pihalle. 

Asettele punajuuri- ja appelsiiniviipaleet lautaselle. Nostele fenkolit ja marinointiliemi niiden päälle. Koristele granaattiomenan siemenillä. Pyöräytä mausteeksi vielä suolaa sekä pippuria ja nauti.



Biisisuositus: R.E.M. - Orange Crush

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti