28. lokakuuta 2013

Täydellinen creme brulee laitetaan kylmään kylpyyn



Mikähän siinä on, kun pitää lähteä kyseenalaistamaan tutut, turvalliset ja hyväksi todetut reseptit? No, varmaan halu löytää vielä parempaa, erittäin hyvää, jopa täydellistä makunautintoa. Olen tehnyt aikaisemmin creme bruleen aina siten, että annosvuoat laitetaan kiehuvan veden ympäröimänä uuniin kypsymään. Jostakin oli jäänyt mieleeni, että vesikylvyssä voidaan käyttää myös kylmää vettä. Tällöin kypsymisajassa on vain otettava huomioon aika, mikä veden kuumenemiseen uunissa menee. Päätin ottaa riskin. Paahtovanukas on aikaisemmin onnistunut pomminvarmasti, mutta voiko tällainen kypsennystapa osoittautua vielä paremmaksi? 

Creme brulee 

(3 annosta)

  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 dl maitoa
  • 1 vaniljatanko
  • 3 keltuaista
  • ½ dl hienoa sokeria
  • ruokokidesokeria 



Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Sekoita kerma ja maito kattilassa ja lisää joukkoon halkaistu vaniljatanko siemenineen. Kiehauta ja nosta kattila pois levyltä. Poista vaniljatanko kermaseoksesta. Sekoita vispilällä keltuaiset ja sokeri löysäksi, vaaleaksi vaahdoksi. Kaada kerma keltuaisten joukkoon samalla sekoittaen. 

Jaa seos pieniin uunivuokiin ja taittele foliosta vuokiin tiukat kannet. Asettele vuoat isompaan uunivuokaan, johon lisätään kylmää vettä niin, että annosvuoat peittyvät 2/3 asti. Kypsennä uunin alatasolla noin 1 h 20 minuuttia. Vanukkaat ovat valmiit, kun ne heiluttaessa vielä hytisevät. Tämä oli hermoja raastava vaihe, kun en osannut etukäteen arvioida, miten kauan sopivaan hyytymiseen menee. Jouduin ottamaan vuokia pois uunista ja tsekkaamaan tilannetta muutaman kerran ennen kuin olin tyytyväinen. Mikäli käytät kiehuvaa vettä, kypsennysaika puoliintuu eli tällöin kypsymiseen riittää 40 minuuttia. Jäähdytä vanukkaita ensin hetki huoneenlämmössä ennen kuin siirrät ne jääkaappiin. Kylmässä ne saavat olla vähintään pari tuntia.

Laita 1 ½ tl ruokokidesokeria kylmien vanukkaiden pinnalle. Tohota pintaa tarpeeksi, palaneen käryn pitää alkaa haisemaan. Kun rikot lusikalla creme bruleen pinnan ja kuulet ihanan ritinän, tiedät, että olet jo puoliksi onnistunut. Kun kovan kuoren alta paljastuu pehmeä, vaniljanmakuinen vanukas, on lopputulos täydellinen. Uskaltaisin rohkeasti väittää, että pehmeän rakenteen salaisuus piilee pidemmässä kypsennysajassa, kun vuoat asetetaan kylmään vesikylpyyn. Niin tai näin, hyvää anyway. Ja kuinka uskomattoman helposti tämä herkullinen jälkiruoka syntyykään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti