8. lokakuuta 2013

Ruusukaalivuoka - hirve(ä)n herkullinen lisuke



Muistan suhtautuneeni vuosia sitten ruusukaaleihin melkoisen nuivasti niiden kitkerän maun takia. Lienevätkö nykyisin viljeltävät lajikkeet miedomman makuisia, sillä tänä päivänä suorastaan himoitsen näitä pikkuruisia kaalikeriä. Ne maistuvat herkullisilta ja ovat lisäksi ravintoarvoltaan hyviä. Tällä kertaa tarjoilemme ruusukaalia kermaisessa vuoassa pekonin kera. Ohje on alun perin Glorian ruoka- ja viinilehdestä vuosien takaa. Vuoka maistuu esimerkiksi hirvipaistin lisukkeena.

Ruusukaalivuoka

  • 500 g ruusukaalia
  • vettä
  • suolaa
  • 125 g pekonia
  • 2 dl kermaa
  • 2-3 tl dijonsinappia
  • tuoretta rosmariinia
  • ½ dl parmesaaniraastetta
  • korppujauhoja

Leikkaa ruusukaaleista kannat pois ja tarvittaessa poista ulommaisia lehtiä. Halkaise suurimmat yksilöt. Keitä ruusukaalit pienessä määrässä suolalla maustettua vettä. Keittoajaksi riittää 5-10 minuuttia. Laita kaalit voideltuun uunivuokaan. Suikaloi pekoni ja lisää se kylmälle pannulle. Lämmitä pannu ja käristele pekoni rapsakaksi. Laita pekoni talouspaperin päälle hetkeksi valumaan. Ripottele pekonit ruusukaalien päälle uunivuokaan. 

Mausta kerma sinapilla ja rosmariinilla sekä lisää raastettu parmesaani seokseen. Kaada kerma vuokaan. Lisää pinnalle vielä parmesaaniraastetta ja korppujauhoja. Kypsennä 225 asteisessa uunissa 15 minuuttia.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti