17. helmikuuta 2013

Joku roti sentään

Intialainen curry ei oikeastaan kaipaa muuta lisuketta kuin hyvää leipää, jolla voi kaapia viimeisetkin tipat maittavasta soosista ja raikastukseksi raitaa, jogurttipohjaista kastiketta.

Paras naan -leipämme on valmistettu ohjeella, joka löytyy Garam Masala -nimisestä blogista. Olemme huomanneet, että onnistunein lopputulos syntyy täysjyvävehnäjauhoista. Leipä on todella helppo tehdä, mutta yllätysvieraiden herkuksi siitä ei ole. Leipätaikinan seisottamiseen on nimittäin varattava aikaa kolme tuntia.


Naan 

Ohjeesta tulee neljä leipää.
  • 3 ½ dl täysjyvävehnäjauhoja
  • 2 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • pari ruokalusikallista voisulaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2/3 dl maustamatonta jogurttia
  • 2/3 dl maitoa

Sekoita kulhossa jauhot, sokeri, suola ja puoli ruokalusikallista sulatettua voita. Tee jauhojen keskelle kuoppa ja kaada leivinjauhe sekä jogurtti sinne. Anna levähtää hetki ennen sekoittamista. Lisää maito vähitellen, samalla taikinaa vaivaten. Lisää vielä puoli ruokalusikallista voisulaa ja jatka vaivaamista. Taikinan tulee olla pehmeää ja kimmoisaa.

Peitä taikina märällä liinalla ja laita se puoleksitoista tunniksi vedottomaan, lämpimään paikkaan kohoamaan. Painele taikinaa nyrkillä hetki ja anna seistä vielä toiset puolitoista tuntia. 

Jaa taikina neljään osaan ja kauli pallot pitkulaisiksi, kolmionmuotoisiksi leiviksi. Kaulimiseen voi käyttää hieman vehnäjauhoja. Laita leivät leivinpaperilla päällystetyn ritilän päälle. Paista 250 asteessa noin viisi minuuttia. Käännä leivät puolivälissä. Leivät ovat valmiita, kun niissä on muutama vaaleanruskea laikku. Sivele valmiiden, lämpimien leipien pinnalle sulatettua voita. Nauti lämpiminä curryn kanssa.   


1 kommentti:

  1. Näin on, naanit eivät ole pikaruokaa parhaimmillaan! Mutta herkkuja suoraan uunista syötyinä.

    VastaaPoista